palkinto itselle

Jatketaanko hetki vielä materialistisella linjalla? Tai haaveilulla?

Kuten muistatte, mulla on dieetti menossa. Just nyt sillä rintamalla ei mee kovin vahvasti. Tommonen ravintolassa herkuttelu kun ei oo kauheen hyvä juttu jos pitää linjoista huolta. Mutta joo. Mun tavoite on tiputtaa painoa näin alkuun kolmisen kiloa, ja siitä sitten vielä pari kiloa. Eli semmonen kuus kiloa johonkin mennessä. En ole asettanut itselleni mitään aikarajaa. Tavoitteena kun on oppia syömään fiksummin ja voida paremmin. Ei niinkään päästä päivään X mennessä tiettyyn kilolukuun.

Mikäli pääsen tavoiteeseeni, aion palkita itseni jotenkin. olen ajatellut lahjoa itseäni jollakin seuraavista.

Kuvat:
1. täältä
2. täältä
3. täältä



Kaikki tuoteet ovat sen verran arvokkaita, että niitä ei ihan "tosta noin vaan osteta". Ja ehkäpä se viehätyskin säilyy pidempään kun on oikein joutunut "himoitsemaan" jotain tavaraa. Tuo odd mollyn neule on ollut haaveissa jo pitkään. Samoin Tigerin laukku.


Hei, toivottakaa mulle onnea, että pääsen tavoitteeseeni. Ennen sitä en osta yhtään laukkua. enkä kyllä neulettakaan. Se on nyt slut se shoppailu (ei koske perustrikoota).

Nyt imurin varteen riehumaan.


ps. Miten sä palkitset itset?
post signature

Kommentit

  1. Onnea yritykseen :) Tai ei sanota yritykseen vaan onne matkalle tavoitteeseen sillä sinnehän sä pääset. Varsinkin kun noin kivija palkinto vaihtoehtoja on tiedossa !

    Oikeastaan elämäntapa remontti on aika iisi, aikansa se ottaa mutta lopulta uusista ruokailutavoista tulee rutiini ja kun ne tavat on järkevät niistä on ihan tosi helppo pitää kiinni ja ne tuottaa iloa. Ne vanhat tottumukset jää unholaan eikä houkuttakaan enää juuri ollenkaan kun huomaa sen hyvän olon ja ulkomuodossakin tapahtuvan muutoksen.

    Mä painoin aikanani 5,5 kg enemmän kuin nyt. Laihdutin 8 kg itseasiassa vähän niin kuin itsestään. En suunnitellu laihtuvani vaan ainoastaan parantavani elämäntapoja. Nyt siitä alimmasta painosta on tullut muutama takaisin ja tää sama paino on ollut sitten jo useamma vuoden pitäen sisällää paljon ulkona syömistä ja herkutteluakin. Itselle pitää löytää se sopiva tie, ettei kiellä kaikkea mutta laittaa rajojakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Uskon kyllä, että onnistun (jos vain jaksan yrittää). Lähinnähän mun syömisissä taitaa mättää herkuttelu. Tiedän tasan tarkkaan, että ekstrakilot on tullut hankittua pikaruuasta ja ylenpalttisesta herkuttelusta. Ei sillä ettäkö kokonaan pitäis kaikesta hyvästä kieltäytyä (musta ei oo siihen), mutta se sopiva keskitie esim yksi herkkupäivä olis aika optimaalinen. Ja ravintolassakin vois kokeilla niitä kevyitä juttuja, ettei aina mätä hampparia...

      Diggailen muuten kovasti sun elämänfilosofiaa ja suhtautumista ruokaan! Suhtaudut tosi terveesti (tai tällaisen vaikutelman olen saanut) syömisiin ja yleensäkkin omaan kehoon. Itse taidan olla super kriittinen ja ehkä neuroottinenkin mitä syömisiin tulee...

      Poista

Lähetä kommentti