odottavan aika on pitkä...

Niin se vaan on. Valitettavasti en (tälläkään kertaa) voi kertoa teille ihania raskausuutisia. Ne jutut taitavat olla meidän perheessä historiaa, luulen. Mutta toisenlaisesta odotuksesta voin kertoa. Nimittäin sitä meillä on ilmassa.

 

Joka kerta, kun puhelimeni virka-aikaan soi ja näytössä vilkkuu minulle tuntematon numero nousee jännitys pintaan. Onko tämä se puhelu, joka tekee meistä viisihenkisen perheen? Onko juuri nyt joku pieni tyttö tai poika vailla isää ja äitiä? Vailla uusia sisarruksia? Samaan aikaan vatsanpohjassa menee perhosia. Saisinko taas kokea sen huumavan onnentunteen? Samanlaisen, jonka koin kun tein silloin joskus positiivisen raskaustestin. Juuri samalta nimittäin tuntui silloin, kuin saimme tietää minityypistä. Häkellyttävän onnelliselta, mutta samalla niin epätodelliselta. Ja joka kerta olen saanut vähän pettyä. Ei vieläkään. Olisimme niin valmiit, syli avoinna. 

Tämä vuosi on siis odotuksen aikaa. Ehkäpä juuri tänä vuonna joku pieni ihminen saa meidät (sijais)perheekseen. Ja ehkäpä juuri tänä vuonna minusta tulee äiti kolmatta kertaa. Ehkä jo huomenna on se päivä?

Niin, odottavan aika on pitkä.