Parasta just nyt




Onnea on siivottu koti, raikkaat vastavaihdetut lakanat ja kiireetön sunnuntai. Parasta just nyt! Olen koko päivän hengaillut kotosalla. Aamu alkoi varsin myöhään kun kömmin sängystä ylös vasta puoli kympin jälkeen. Sen jälkeen päivä onkin kulunut siivoushommissa. Sunnuntaista on muodostunut tämän perheen siivouspäivä. Tosin olisi tietty kiva aloittaa viikonloppu puhtaassa kodissa, mutta työviikon jälkeen ei vaan jaksa. 

Tänään huushollia siivotessa iski sisustushepuli. Ja kun kerran energiaa oli ylimääräisenä, päätin pyöräyttää olkkarin jäjrestyksen ympäri. Oikein kiva näinkin päin tämä. Telkkari voisi mun puolesta kadota jonnekkin (tai siitä voitaisiin keksiä johdoton malli).. Luulen vaan että pojat olisi vähän eri mieltä jos heivaisin telkun jonnekkin. Ja tokihan mä sitä itsekkin katon.  Mulla oli jotenkin kevättä rinnassa, joten petasin sänkyyn kesälakanat. Ulkona keli on tietty kaukana keväästä tai kesästä (-25), mutta ihanahan tommoseen raikkaaseen petukaseen on illalla pujahtaa!

Tälle illalle olisi vielä yksi pieni DIY projekti mielessä. Siihen tarvitaan tosin silitysrautaa ja arvon tässä jaksanko kaivaa sen esille vai en. 

Oikein pirteää tulevaa viikkoa sulle! Jonossa on muutama postausluonnos, ainakin ystävänkirjajuttua tulossa ja matkahaaveilua. Pysykää kuulolla!



Kommentit

  1. Ihanat yövalot teillä. Meillä wi kunan oikein jaksanut viikonloppunakaan siivota :D huomenna pitää ryhdistäytyä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yövalot on Nordalin mallistosta. NE on kyllä meidänkin mielestä ihanat <3

      Poista
  2. Kauniilta näyttää teidän olkkari! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt olkkariin on löytynyt vihdoinkin hyvä järjestys (edellinenkin oli kyllä hyvä) ja oikeat huonekalut!

      Poista
  3. Kuulostaa muakavalta sunnuntailta!
    Ja ihanan siistiä teillä.
    Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana sunnuntai.. Ja mitä siisteyteen tulee, niin aika hetkellistä tuo oli... Tänään oli jo minityypin toimesta curryt pitkin lattioita... Että se siitä siisteydestä!

      Poista

Lähetä kommentti