turhautunut torstai

Thank god it´s Thursday. Oikeasti. Olo on hieman turhautunut. Tuntuu että elämä on jämähtänyt näille samoille raiteille. Mikään, mitä tavoittelen ei toteudu. Jumitetaan vaan paikallaan. Ärsyttää. En nyt lähde jumituksen aiheita, niiden henkilökohtaisuuden vuoksi, luettelemaan. Mutta tiedättekö tunteen???? Niin syvältä.

Toinen juttu mikä ärsyttää, on meidän kylän pahvinkeräysastiat. Mä en oo vielä kahdessa vuodessa tajunnut niiden logiikkaa. Niissä on kannet, mutta ei minkäänlaisia nostokahvoja. Kansi painaa, valehtelematta, 15 kiloa ja on tosi painava avata yhdellä kädellä. Kun pahvit vihdoin saa tungettua jotenkuten laatikkoon ja kannen pamauttaa alas, on tuloksena soivat korvat. Ihan siitä pamauksesta. Voi jösses. Että terkut vaan meidän kylän pahvinkeruuvastaaville.Oikeita ideanikkareita.

Huh että helpotti. Tää avautuminen nimittäin. Asia mikä mua ei ärsytä, on se että yli 4 vuotta vanhat housut menee keveästi jalkaan (ja painoin tuolloin paljon vähemmän).. Lisäksi pääsen kohta salille purkamaan loputkin laskiaspullamössöt elimistöstä. Kroppa oikein huutaa liikuntaa. Ja kolmanneksi. Illalla tulee Tuksun häät. Kyllä. Aion todellakin linnottautua sohvan pohjalle ja katsoa mokoman turhuuden :)

en mä oikeasti ole näin turhautunut. JA mulla on kuulemma kivan kuulonen elämä. Tänks.

arkirealismia. Tältä näyttää kun melkein kolme vee"kuivaa" altaan reunan... Taitaa olla uudet kaapinovet pian hankintalistalla.


Nyt arkirealiteettien (= lapsen pyllynpyyhkimisen) pariin. Kivaa torstaita. Ja hei, älkää te olko turhautuneita.

post signature

Ps. mulla oli tänään nahkatakki päällä... Ja ei tuolla ulkona nyt ihan niin lämmin sitten ollutkaan... Hrr...

Kommentit

  1. Jos siellä on ollut liikkeellä turhautumista, niin täällä on välillä ahdistanut. Eilen henkisesti, tänään ihan keuhkoissa asti. Meillä taitaa olla työpaikalla todella huono ilmanvaihto. Se ei tosin vaikuta tuohon henkiseen puoleen, tietääkseni. x)

    Ulkona oli tosiaan lämpimän oloista auringon paistaessa. Minäkin viskasin kävellessä tumput kädestä. Toisaalta tuuli oli aika navakka jossain paikoin. Kevättakkia tosiaan jo kaipailisi - ja vihreyttä!

    VastaaPoista
  2. Tincali; jep turhautumista on liikenteessä aina silloin tällöin. Onneks torstain murjotus ja turhautumisolo meni äkkiä ohitse :)

    Ihanaa kevättä sulle!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti