makiaa mahan täydeltä

ugh.

masu on niin täynnä makiaa, että oikein pahaa tekee... Tänään on juhlittu mun iskää ja pojan iskää raksailun ja banoffeen merkeissä.. Jälkimmäistä herkkua on tullut syötyä hieman liikaa.. Silmät tekivät jälleen tepposen ja tuli hiukka yliannostus. Yök.

Itse herkku on kyllä jotain niin hyvää (pieninä paloina), että laitanpa reseptiä jakoon.

Here we go.


Banoffee

Aineet :
8-10 annosta

300g Digestive keksejä
70 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:
1 prk makeutettua kondensoitua maitoa
2-3 banaania viipaleina
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
(ripaus sokeria)

1 dl turkkilaista jogurttia


Koristeeksi:
Tutti Frutti Crush rouhetta


Ja näin se menee:
Aloita keittämällä tiivistemaito.
Poista purkista etiketti ja laita purkki avaamattomana kattilaan.
Laita vettä niin paljon, että purkki peittyy.
Keitä miedolla lämmöllä kahdesta kolmeen tuntiin. Lisää keittämisen aikana vettä tarvittaessa.
Anna purkin jäähtyä hieman ennen avaamista.

Murusta keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini tai voi, sekoita tasaiseksi.
Leikkaa leivinpaperista halkaisijaltaan 24-26 cm ympyrä ja laita se irtopohjavuoan pohjalle.
Painele keksiseos vuoan pohjalle.
Levitä päälle keitetty tiivistemaito ja viipaloidut banaanit.

Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla ja halutessasi ripauksella sokeria.
Levitä päälle kermavaahto.
Irroita Banoffee veitsellä pyöräyttäen vuoasta ja vapauta vuoan reunat. Vedä torttu tarjoiluvadille.
Koristele Tutti Frutti Crush rouheella tahi haluamallasi tavalla.


ihana tarjotin on saatu tuliaisiksi äipältä. Omasi voit käydä hakemassa IKEAsta!


x         x        x        x       x


Iskän kunniaksi koritselin banoffeen tänään Hempein tunnelmin :D Reseptistä tuli mieleen, että jos maidon pitkä keittoaika huolettaa, voisi tuon kondensoidun maidon varmaankin korvata ihan tavallisella kinuskilla.. Sen keittoonhan ei kulu paljoa aikaa... Ja jos haluaa vähemmän äklön tortun, niin kannattaa kokeilla vaikka sokerikakkupohjaa.




Me herkutellaan vielä illalla paahtopaistilla ja uunikasviksilla.. Kastikkeeksi ajattelin kokeilla Milman blogista bongattua mustapekkakastiketta. namsk.


Nyt suunnittelemaan tulevan talon sisustusjuttuja. kun kerrankin on aikaa..




ihanaa isänpäivää!!!



post signature

Kommentit

Lähetä kommentti