lyhyt perinne

moi,

joo tiedetään. Tähän aikaan lauantai illasta pitäis tehdä ihan muuta kuin blogata (esim hankkia elämä). Mutta ei mennä nyt siihen. Tää päivä on ollut ihanalla tavalla kiireinen. Ollaan ehditty tekemään paljon. Saatiin vihdoin hommattua grilli (pallogrilli ei kestä näemmä dinoliftin painoa... nimimerkki ollaan kokeiltu). Huomenna päästään grillaamaan ja kunnolla.

Näemmä meille alkaa myös muodostumaan pieni perinne noista Neste Rally kisoista. Siellähän me tänäänkin pörrättiin. Allekirjoittanutta kiinnosti lähinnä metrilakuosasto. Mutta loppuviimein varsin ihanaa oli seurata pienen (ja vähän isommankin) pojan innostusta noihin päriseviin autoihin. Joten oikein kiva reissu oli. Ja hyvä ruoka parantaa aina vaan mieltä. Trattoria aukio on salakavalasti nousemassa yhdeksi mun suosikkiravintolaksi. Taas kerran todella hyvä palvelu. Ja ruoka oli myös tosi hyvää. Suosittelen.









Kivan päivä illan kruunasi mustikkaretki metsään. Yksin. Luureista ressua ja tähkää... Seurana itikat. Ei voi mitään mutta mä tykkään.

Nyt on superkiva olo. Masu täynnä ruokaa, vieressä kuppi kahvia ja seurana rakkaat. ihana viikonloppu <3 p="p">
Miten sun lauantai on mennyt? Ralleja vai Olympialaisia seuratessa? Vai jotenkin muuten?
post signature

Kommentit