joulupäivänä

moi,

mites sun joulu on sujunut? Paljon kinkkua? Suklaata kiloittain??? Kyllä, kyllä ja kyllä. Huominen vielä nautiskellaan lorvailusta ja levosta. Sitten iskeekin arki.

Vähän niinkuin ajattelinkin, ei pukki tuonut montaakaan pakettia. Sitäkin kivempiä kyllä. Ja onneksi kävin 23. päivä vähän ostoksilla. Juu- ei pitänyt, mutta olen toivoton. Niistä myöhemmin.


Tämä saattoikin olla sitten viimeinen joulu tällä kokoonpanolla. Kuten ehkä muistatte, kirjoittelin tässä syksyllä siitä mustasta aukosta. Nyt voin teillekkin kertoa mikä se oli. Me ollaan tässä syksyn aikana käyty miehen kanssa PRIDE-valmennus. Meistä tulee ehkä ensi vuonna sijaisvanhempia. Jos siis kaikki palaset loksahtavat kohdalleen ja jos jokin pieni lapsi tarvitsee kotia (odotamme puhelua aikaisintaan ensi keväänä). Olen niin innoissani! Iso juttu meille! Ihan kaikki ei tähän ideaan kovin myötämielisesti suhtaudu, mutta tällaista elämä on. Me päätimme katsoa tämän kortin. Mahdollisesta tulevasta sijaislapsesta en tietenkään täällä blogin puolella kirjoittele. Ymmärrätte varmaan. Mutta omia ajatuksiani voin sitten kirjoitella.


Tällainen pieni uutinen täältä. Nyt jatkan joulun viettoa. Palataan taas!

post signature


Ps. täällä on yksi onnelinen uuden (tai siis käytetyn, mutta meille uuden) macin omistaja. Tää on niin kiva!

Kommentit

  1. Oii mitä suunitelmia! Vaude. Toivottavasti kaikki menee hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totisesti toivon että kaikki menee hyvin!! onneksi meillä on kaikki nyt näinkin hyvin, eli asiat ei voi mennä ainakaan huonompaan.

      Poista
  2. Kinkkua ei ole juurikaan tullut syötyä tai no Espanjalaista ilmakuivattua kyllä muttei tätä meidän. Suklaata sen sijaan niin paljon että mun suht piilossa pysyvä suklaa-allergiakin on antanut merkkejö itsestään :( Kutittaa niin pirusti mutta vielä tossa äsken mutustelin loput suklaa kuljeksimasta kaapista :D Ja nyt sitten suklaalakkoon ettei vaan käy niin että toi allergia hermostuu ja en voi syödä suklaata taas vuosiin. Se jos mikä olis aivan kamalaa !

    Sijaislapsi, ihan mielttömän rohkea teko ja niin ihana asia että olette valmiita sellaiseen ryhtymään ! Oon ylpeä teistä ja joku/jotkut lapset varmasti kiitollisia päästessään teidän perheeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai sulla on suklaa-allergia. Hui. Ehkä pahin allergia joka vois kohdalle sattua. Ei vaine. Ehkä kuitenkin joku pähkinähomma olis pahempi. Mutta allergiat noin yleensä, ihan persiistä.

      Voi kiitos ihanasta kommentista! Välillä mietin että ollaanko me turhankin rohkeita. Mutta kun on se vahva tunne, niin sillä mennään,

      Poista
  3. Aivan mahtavaa! Teette jotain mielettömän arvokasta <3

    Mä oon käynyt kanssa sen infon.e jäätiin vielä odottamaan, että oma nuorin vähän kasvaisi. Sitten hoito tuottikin tulosta...ja asia siirtyi. Mutta nimenomaan siirtyi, ei unohtunut. Mielenkiinnolla siis jään seuraamaan asian edistymistä ja sun tuntemuksia ja ajatuksia asiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista!
      Me päästiin kurssille vähän sattumalta, peruutuspaikalta. mutta tunne tästä, että ollaan menossa oikeaan suuntaan on vaan vahvistunut. Tietty välillä tulee olo "mitä me ollaan tekemässä" mutta halu lähteä tähän on tosi vahva. Ehkäpä on tavallaan onni ettei nuo hoidot tärpänneet, muuten ei oltais lähdetty tähän. Ehkä tää on nyt se meidän juttu.

      Poista
    2. Ehkä tämä on teidän juttu. Ja jonkun pienen lottovoitto! Toivottavasti välillä kirjoittelet aiheesta <3

      Poista
    3. Ainakin omia fiiiksiäni kirjoittelen. Ja tuskinpa maltan olla kertomatta kun "the puhelu" tulee, jos tulee.

      Ja kyllä musta tuntuu niin vahvasti että tää on se meidän juttu. Ehkä asiat vaan järjestyy.

      Poista

Lähetä kommentti