perjantaina.

onneksi viikko on pulkassa. Tai työviikko. Olen jotenkin tosi väsynyt, joten lepo tulee tarpeeseen. Liekkö väsymyksen syynä liika urheilu (uusi elämä, tiedättehän), tai sitten jotain aivan muuta. Mene ja tiedä.

Tänään, tai koko viikon, mulla on ollut aika kamala painokriisi päällä. Vaa´an mukaan olen edelleenkin ihan normaali lukemissa (painoindeksi),  mutta oma peilikuva sanoo kyllä ihan toista. Joo, tiedetään. Mulla on pieni ongelma oman ajatuksenjuoksun kanssa. NO, tällaisina aikoina on syytä pukeutua omiin lemppareihin mielialan nostattamiseksi (ei toiminut). Päivän asua siis. Paita ja neuletakki on 2nd hand. Farkut ikivanhat (mutta menee edelleen päälle!!), kengät on skopunktenista.
huomaatteko, että vaatehuone on muuttunut suksivarastoksi.
En kestä tätä kaaosta!!

tässä tulee samalla mun "naked truth"-kuva
suoraan freesinä salilta!!









Tän illan suunnitelmissa on katsoa Voice of Finland (lauri tähkä on siellä...). Myös hyvät yöunet olis poikaa. Huomenna vähän asioita kaupungilla ja kesälomareissun suunnittelua. Näillä eväillä viikonloppuun.


Ihanaa viikonloppua sulle! Mitäs sulla on suunnitelmissa.

post signature

Kommentit

  1. Ihanaa viikonloppua ja hei, ei noista kuvista ainakaan huomaa mitään painokriisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis :D Se painokriisi taitaa olla mun päänsisäinen homma!

      Poista

Lähetä kommentti