*lastenhuone*

Yläkerta alkaa pikkuhiljaa olemaan sillä mallilla, että on aika ruveta suunnittelemaan lastenhuoneen sisustusta. Suunnitelmat on matkan varrella muuttuneet kerran jos toisenkin. Ensin piti tulla liukuovikaapit. Sitten ei, sitten taas ja nyt ei. Katsotaan mikä on lopullista :D

Lähtökohtana on kuitenkin se, että pojan nykyinen huone muuttuu "leikkihuoneeksi" ja ylös tullee lasten makuuhuone. Jep. luitte oikein. Mikäli meille nyt sijaislapsi tulee, saa hän näin aluksi jakaa makkarin pojan kanssa. Pieni haaste (sisustamisen kannalta) on se, että emme tiedä onko lapsi tyttö vai poika.

Jotain ideoita lasten makkarin suhteen...






kuvat:
hattentatti
kullanmurut
verhkauppa.fi

Pojalle on luvattu parvisänky. Siihen täytyy ehdottomasti  hankkia sellainen vetoketjullinen päiväpeitto. Mistähän niitä sais?

Tällaisia suunnitelmia meillä. Täytyykin laittaa jotain pientä kuvamatskua yläkerrasta. jos jotakuta (muitakin kuin sukulaisia) kiinnostaa, miltä siellä näyttää!

Ihanaa, huomenna on jo perjantai! Viikonloppuna tiedossa rakentamista, vähän kaupungilla pyörimistä (olen luvannut viedä pojan nallekahvilaan, palkinnoksi hyvästä käytöksestä) ja leffailtaa koko perheen voimin.



post signature

Kommentit

  1. http://www.bedit.fi/category/2/

    Tuolta ainakin saa noita vetoketjullisia päiväpeittoja, jos tuommoisia tarkoitit. :)
    Pitäis itsekin jatkaa taas pojan huoneen sisustusta ja en tiedä, millaisen siitä sitten tekis, kun sinne joskus pikkusiskonkin asuttaa nukkumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Satu! Tuohan olikin juuri sellainen jota hain. Mutta voi järkky tota hintaa. jos olisin (huom jos) näppärä käsistäni, tommoisen vois ehkä ommella itse.

      Poista
  2. Mä tilasin vetskaripeitot AVA roomilta. Värejä ja vaihtoehtoja on paljon. Kätevät käytössä. Meidän 7- ja 6-vuotiaat pojat on sen jälkeen pedanneet ite sänkynsä, mun ei ole tarvinnut enää sitä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos vinkistä! Tuollahan oli tosi hyvä valikoima. Ja toi parvisänkykin oli aika magea. Sopis aika hyvin lastenhuoneeseen!

      Poista

Lähetä kommentti