paluu vanhaan

Huhuu!

Täällä ollaan! Tällä viikolla ollaan palattu hetkeksi ajassa taaksepäin, aina kuuden vuoden taakse. Siihen aikaan, kun oltiin  vielä lapsettomia. Aika ihanaa, outoa ja ehkä haikeaa. Rakastan äitiyttä ja äitinä olemista yli kaiken. Mutta kyllä tämä kaksin oleminenkin on hauskaa. Näin hetken ainakin.

Mitään järisyttävää ei olla miehen kanssa tehty. Kuntoilua yömyöhään (siis klo 20 alkavassa jumpassa käyntiä), vähän ulkona syömistä ja teatteria. Siinäpä sitä. Vähän on ollut totuttelemista myös kesäloman jälkeiseen elämään. Heh.

Suunnittelin aiemmin, että laitan meidän treffi-iltaan päälle sen mustan mekon. No. En sitten laittanut. Kesäteatterissa kun ei olis paljain säärin tarjennut. Jotain vähän lämpösempää siis päälle. Onneksi lauantaiksi on luvattu lämmintä keliä ja pääsen ulkoiluttamaan mun uutta mekkoa. Se on nimittäin "girls night out". ou jee! Taidetaan kuunnella tomppaa.




tämä kuva ei liity tähän viikkoon mitenkään.
laitoin vaan piristämään postausta.
Ja totean samalla että mun viis veestä taitaa tulla mun hovikuvaaja!!

nyt valmistautumaan pyllyn pyöritykseen, eli zumbaan.

Kommentit

  1. Jos me ollaan T:n kanssa yhdessä vapaalla meidän kuntoilut tuppaa myös menemään aika myöhälle. Se on jotenkin kivaa. Ihanaa kun teilläkin oli kahdenkeskeistä aikaa, se on kuitenkin tärkeää .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä kahdenkeskistä aikaa oppii kyllä arvostamaan kun sitä ei liiemmin ole.

      Poista

Lähetä kommentti