mun veskat (joita on ihan liikaa)

Seuraavan kerran kun haaveilen/mietin uuden laukun ostamista, kannattaa mun ensin vilaista tämä postaus. Ja miettiä sitten vielä kerran, tarvitsenko laukkua. Näitä on, öööö, riittävästi.


(melkein) kaikki yhes koos





Marks & Spencerin laukku on aitoa nahkaa. Bayswater-mallinen laukku on hankinta viime vuodelta. Ihanan klassinen malli.



Nahkainen olkalaukku on hankinta parin vuoden takaa. Ihanan klassinen malli (tämäkin). Bonusta yliolan mallista. Ostettu ellokselta.


Super iso nahkainen shopperi on zalandolta. Muistaakseni viime vuoden puolella ostettu. Tähän mahtuu "koko elämä". Tämä on mun "korssin korvike".


Ruskea "hobo"-laukku on ostos häämatkalta Thaimaasta. Se ei ole ollut enää juurikaan käytössä (väärä väri), mutta koska kunto on moitteeton ja laukkuun liittyy valtavasti tunnearvoa, on sillä edelleen paikka kaapissa. Ja nyt kun hypistelin sitä kuvaussession aikana, mietin että tätä täytyy ehdottomasti ulkoiluttaa pian.


Musta-ruskea nahkalaukku on synttärilahja siskolta. Siihen mahtuu kaikki tarpeellinen. Mutta ei kuitenkaan liikaa tavaraa. Värinsä puolesta sopii kaikkeen! Käytössä aika usein viikonlopun kauppareissuilla yms.


Musta Tiger of Swedenin veska on tosi mieluisa ostos tältä kesältä. Tykkään siitä niin paljon, että harkitsen samanlaista ruskeana.


Henkkamaukan nahkainen laukku on mun laukkukokoelman uusin tulokas. Ihanan iso, mutta ei kuitenkaan liian iso. kaunis väri. Olen jumiutunut käyttämään tätä. Tää laukku onkin vilahdellut aika usein blogissa viime aikoina.


Sara Bermanin laukku on lojunut dustbagissa jo vuoden. Mutta, koska olen voittanut sen kilpailussa, en raaski luopua tästä. Jotenkin tää ei vaan oo "mua". Sisko hoi, otatko tän "hoitoon"???


Longchampin le pliage olkalaukku on huutisosto neljän vuoden takaa (about). Hyvä peruslaukku syyssateisiin ja kosteisiin keleihin. Ja tosi kätevä pienen tenavan kanssa. Myös matkustaessa toimii hyvin, koska olkahihna on sopivan leveä. Tätä on hyvä kantaa.

JA sitten olis pari pienempää Guessin kassia. Nää toimii mulla iltalaukkuina. Vihreä on lahja siskolta. Ja tekee asuta kuin asusta ihanan rockin. Ehkäpä se pääsee taas parin viikon päästä ulos. Musta laukku taasen on rahdattu rapakon toiselta puolelta. Kiitos vaan broidi :D





Nopean laskutoimituksen mukaan mulla on 9 käsilaukkua + kaksi iltalaukkua (niin ja se ikiikivanha ruskea pikkulaukku). Hups vaan. ja tähän ei ole laskettu kahta kesäkassia tuolta varastoista (eikä muutamaa iltalaukkua). En ehkä tarvitse uusia laukkuja hetkeen. Enhän? Huomaatteko muuten mistä väristä diggailen eniten? Mitäs sitten tapahtuu kun kyllästyn konjakinruskeaan? Kysyn vaan?

Hei paljonko sulla on laukkuja? Mun mielestä yhdeksän on aika paljon. Huomaa että olen ostellut näitä aika aktiivisesti männä-vuosina. Olen sitä mieltä, että pari kolme laukkua riittäisi vallan mainiosti. Yksi isompi, pari arkilaukkua (musta ja ruskea), yksi kesäkassi ja iltalaukku. That´s it. No tossakin oli viisi laukkua. Mutta se on vähemmän kuin mun 11 jossa ei ole edes kaikki laukut. Yks laukkuholisti täällä terve!
post signature

Kommentit

  1. Hih, onhan noita omassakin kaapissa :D Siksi ne ei olekaan samaan aikaan aina esillä...
    Muttakun siis mä tarvitsen ihan välttämättä NELJÄ erilaista longchampia :o ja niiden kaikki kaverit.. hups.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että sultakin löytyy. Mun on pakko pitää kaikki veskat esillä tai muuten ne jää kyllä käyttämättä.

      Poista
  2. Mulla on varmaan 20 laukkua mutta käytän aina paria kerrallaan, mieli sitten vaihtelee aika-ajoin ja kohta käytän taas jotain toisia. Ei huolta, ei laukkuja voi olla liikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä. Ehkäpä joukkoon mahtuisi siis vielä yksi tai kaksi laukkua :DD Mun laukkumäärähän on pieni sun määrään verrattuna.

      Poista

Lähetä kommentti