Mun mieli on ollut maassa eilisestä lähtien. Yksi asia painaa mun mieltä kovasti. Tunnen älytöntä huonommuuden tunnetta äitiydestä ja äitinä olemisesta. Tai yksinkertaisemmin, mulla on "paska äiti"-olo. Tiedättekö tunteen? Käytiin eilen meidän pojan eli herra 5 1/2 veen kanssa neuvolan kontrollissa. ja taas tutkiskeltiin käyriä ja puhuttiin. Ja ei kun ei. Ei mee hommat niinkuin oppikirjassa niin ei. Tultiin pois neuvolasta ja vitsi mikä "epäonnistunut äiti"-fiilis mulle tuli. Enkö todellakaan osaa hoitaa lastani niin, että hän kasvaisi käyröillä. Sama juttu kun viisi-vuotis neuvolassa puututtiin muutamaan seikkaan. Täydellinen epäonnistuja fiilis. Mietin, mistä lähtien tästä äitiydestä tuli näin hemmetin suorittamista? Homma alkoi imettämisestä (tai siitä ettei se onnistunut) ja aina tulee uusia asioita. Ihailen mieheni lunkia tapaa suhtautua asioihin. Ei tietoakaan suorittamisesta. Ja kyse ei siis ole välinpitämättömyydestä. Osaisinpa minäkin.
Tiedän, että olen hyvä äiti. Eihän meille muuten olisi annettu toisen lasta hoidettavaksi. Mutta miksi tällaiset pienet jutut (kukaan ei kuitenkaan ole hengenvaarassa) tuntuu niin isoilta? Miksi en osaa suhtautua asiaan asiana? Miksi on vaikeaa kohdata faktat ja jatkaa elämää eteenpäin?
Ja mitä tulee sijaisvanhemmuuteen, olen tosi onnellinen että päätettiin ottaa askel tuntemattomaan! Tietenkin ollaan vasta taipaleemme alussa. Mutta "so far so good". En voi kieltää, etteikö hommaan ryhtyminen olisi pelottanut. Mutta onneksi tehtiin näin. Juuri nyt perheemme tuntuu niin kokonaiselta! Ja tunnen valtavaa kiitollisuutta. Edes jotkut asiat ovat loksahtaneet paikoilleen. Vaikeinta tässä hommassa taitaa olla suvun ja tuttujen uteliaisuuden tyrehdyttäminen. Joskus ihmisille tuntuu olevan vaikea ymmärtää miksei toisen taustoista saa puhua. Ja tietenkin homma vaikuttaa omaan käyttäytymiseen esim SOMEssa. Pitää aika tarkkaan miettiä mitä kirjoittaa... Ja mitä ylipäätänsä puhuu lapsesta.
Mutta joo. Yritän jatkaa tätä päivää vähemmällä suorittamisella. Elämä kantaa. Kai. Yhdet hyvät yöunet tähän väliin vois auttaa myös. Ja reipas kävelylenkki.
Muita suorittajia linjoilla? Jos ei äitiydessä niin muussa elämässä (mä nimittäin suoritan myös laihduttamisessa)?
ps. sori sekava tarina. Ehkä joku löysi jutun punaisen langan?
 |
| olisinpa yhtä huoleton kuin lapsi. |
Tiedän, että olen hyvä äiti. Eihän meille muuten olisi annettu toisen lasta hoidettavaksi. Mutta miksi tällaiset pienet jutut (kukaan ei kuitenkaan ole hengenvaarassa) tuntuu niin isoilta? Miksi en osaa suhtautua asiaan asiana? Miksi on vaikeaa kohdata faktat ja jatkaa elämää eteenpäin?
Ja mitä tulee sijaisvanhemmuuteen, olen tosi onnellinen että päätettiin ottaa askel tuntemattomaan! Tietenkin ollaan vasta taipaleemme alussa. Mutta "so far so good". En voi kieltää, etteikö hommaan ryhtyminen olisi pelottanut. Mutta onneksi tehtiin näin. Juuri nyt perheemme tuntuu niin kokonaiselta! Ja tunnen valtavaa kiitollisuutta. Edes jotkut asiat ovat loksahtaneet paikoilleen. Vaikeinta tässä hommassa taitaa olla suvun ja tuttujen uteliaisuuden tyrehdyttäminen. Joskus ihmisille tuntuu olevan vaikea ymmärtää miksei toisen taustoista saa puhua. Ja tietenkin homma vaikuttaa omaan käyttäytymiseen esim SOMEssa. Pitää aika tarkkaan miettiä mitä kirjoittaa... Ja mitä ylipäätänsä puhuu lapsesta.
Mutta joo. Yritän jatkaa tätä päivää vähemmällä suorittamisella. Elämä kantaa. Kai. Yhdet hyvät yöunet tähän väliin vois auttaa myös. Ja reipas kävelylenkki.
Muita suorittajia linjoilla? Jos ei äitiydessä niin muussa elämässä (mä nimittäin suoritan myös laihduttamisessa)?
ps. sori sekava tarina. Ehkä joku löysi jutun punaisen langan?
Äitiys on kyllä sellainen asia, että vaikka toimisit miten niin aina oot jonkun mielestä väärässä. Huono-äiti-kortti lätkästään tiskiin niin helposti.
VastaaPoistaTsemppiä! Kyllä se siitä. Kunhan itse tietää toimivansa oikein, niin ei pidä välittää muiden mielipiteistä. Vaikka ymmärrän kyllä täysin sun fiilikset.
kiitos tsempeistä! Täytyy vaan ehkä vähän alkaa kovettamaan itseään.Tarkoitan tällä sitä, etten ottais kaikkea niin suurella tunteella. Kuten tätäkin asiaa. Kun ei tässä mikään maailman loppu sentäs kyseessä ole. Täytyy vaan oppia "tehdyistä virheistä" ja lakata murehtimasta. Ei mun vahvinta aluetta tosin. Onneks mulla on mies, joka pitää jalat maassa ja järjen päässä :D Ei tarvii yksin kantaa murhetta asioista.
VastaaPoistaJa joo, huono-äiti-kortti- on tosiaan aika helppo vetäistä esiin. Toisten toimintaa kun on niin helppo arvioida. Onneksi nyt ei oo kukaan huonoksi äidiksi haukkunut, tuntemus on vaan oman pään sisällä.
Moro! En oo pitkään aikaan kommentoinu mutta luen kyllä kaikki postauksesi :) Ihanaa että teidän perhe on nyt kokonainen! Tiedän ettet voi lapsesta mitään puhua, mutta mua kiinnnostais lapsen ikä, että onko vauvaikäinen, lähellä teidän pojan ikää jne? Kun vaan osaiskin olla stressaamatta asioista, se kun on helpommin sanottu kuin tehty. Mua stressaa tällä hetkellä esiteinin tunnekuohut!! Ai että kun hermot on todella koetuksella... On se paska-äiti olo, että noinko mä oon lapseni kasvattanu kun ovet paukkuu ja suusta tulee mitä millonkin...onneks tääkin on ohimenevää, hope so :)
VastaaPoistamoikka, kiva kuulla susta ja tosi mukavaa kun viitsit jättää kommenttia! Itselläkin aina jää harmittavan vähälle tuo kommentointi toisten blogeihin :(
PoistaOlen ajatellut linjata tämän sijaislapsiasian niin, etten kerro hänestä mitään tietoja täällä. En edes onko tyttö/poika nuorempi tai vanhempi kuin oma lapsemme. Näin hänen yksityisyytensä pysyy turvattuna.
Juu teini-ikää odotellessa. Meidän poika on myös sen verran räväkkä suustaan, että mielenkiintoisia vaiheita on varmasti tulossa. Äitiys on kyllä samalla ihanaa, mutta toisinaan niin hanurista. Onneksi positiivisa asioita on enemmän. Ja tuo stressaaminen, kun vaan osaisi ottaa lungisti :D