kesäretki

moro,

terveisiä Tampereelta!

Päätettiin sitten lähteä pienelle kesäretkelle. Lauantai aamuna pakattiin muksut autoon ja otettiin suunnaksi Särkänniemi. Siellä vierähtikin koko päivä. Ja kivaa oli! Illalla suunnattiin hotellin ravintolaan syömään ja nukkumaan pehmeisiin lakanoihin. Tosi kivaa vaihtelua normaali viikonloppuun! Tänään piipahdettiin Ikeassa ostamassa yksi hyllykkö muksujen huoneeseen ja vähän rekvisiittaa keittöön. Mikähän siinä muuten on, että aina kun mä käyn ikeassa, mulle tulee sellanen olo että voisin muuttaa niihin mallihuoneisiin vaikka asumaan. Mun mielestä ne on sisustettu niin ihanasti. Voi kunpa osaisin täällä kotonakin loihtia noin tunnelmallisia sisustuksia... Tosin mistään ihanista kattauksista on ihan turha haaveilla lapsiperheessä. Milloin on maidot pitkin pöytiä, tomaattikastikkeet liinoilla tai pienet sormenjäljet ikkunassa. No, ehkä kymmenen vuoden päästä meidän koti on kuin Ikean kuvastosta.




Oikein kiva viikonloppu siis takana! Nyt silmäluomia pakottaa sen verran että taidan kipaista pikasuihkussa ja mennä nukkumaan. Huomenna saan toteutettua yhden pitkäaikasen unelman... Ja siellä ompelimossakin pitäisi käydä. Keskiviikkona saadaan eräs odotettu vieras kylään.. Ja viikonloppuna ollaankin rallihulinoissa. Kaikenlaista kivaa siis tulossa.

Ihanaa uutta viikoa sulle.

ps. jätin reissulta ihan tarkoituksella kameran kotiin.. Siispä tarjolla vain pari selfietä meikäläisestä.

Kommentit