"korvike"

Niin vaan on viikonloppu melkein taputeltu. Äkkiä se näköjään menee kun on mielekästä tekemistä :D Tällä erää en ajatellut päivittää kuulumisia sen enempää. Sen sijaan näytän teille yhden joululahjan; "minulta minulle" .

Olen täällä blogin puolella haaveillut kerran jos toisenkin vähän tilavammasta yliolan laukusta. Eräs yksilö on ollut haavelistalla kauan. Ja on edelleenkin. Mutta, koska laukkukuume oli akuutti eikä rahaa ei ollut käytettävissä paljoa käännyin taas ebayn puoleen (minnekkäs muuallekkaan). Suklaanruskean nahkalaukun pitäisi olla nahkaa. En ole siitä ihan saletti, mutta kiinalta se haisee aika vahvasti. No, oletettavasti haju laantuu aika äkkiä. Ja sillä materiaalilla ei nyt niin kauheasti ole väliä, kunhan on pehmoinen ja hyvännäköinen. Parillakympillä kun ei taida saada edes keinonahkalaukkua nykyisin.



Veska on oikein näppärän kokoinen. Se imaisee sisäänsä tiiliskivi lompakon ja kännykän. Tilaa jää vielä huulirasvalle. Oikein kelpo laukku siis. Jossain vaiheessa (jos meillä on pidempi yhteinen taival) saatan ostaa laukkuun vielä nahkahihnan. Mutta sillä ei ole kiire. Veska kelpaa mulle tällaisenaankin oikein hyvin.

Nyt on laukkuasiat sen verran kuosissa, että seuraava hankinta on sitten sieltä reissusta.


ps. ennenkuin kukaan huomauttaa ostolakon (heikosta) kestosta, kerrottakoon että laukun olen ostanut jo ennen joulua. Joten toistaiseksi ostolakko on ja pysyy (wohoo....)



Kommentit

  1. Oi kun kivan näköinen ja kokoinen laukku. Mahtuu siis kaikki tarpeellinen selvästi!

    VastaaPoista
  2. Eikö vaan ookkin kiva. Ja tässä on mittasuhteet kohdillaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti