paljaat nilkat = kevät

Ihan mahti viikonloppu takana!! Piti tulla postailemaan jo eilen, mutta en sitten ehtinyt (ja jaksanut). Tähän viikonloppuun on mahtunut paljon kaikkea aina vaaliakahveista silmälasin sovitukseen ja luistelunäytökseen. Kaiken kruunasi vielä loisto keli! Ja arvatkaa mitä!!! Mä korkkasin "paljaat nilkat"-kauden eilen.  Ihan vähän tuli vilu varjossa, mutta noin muuten ei palellut yhtään! Korallinpunainen hame oli just niin hyvä päällä kuin ajattelinkin.





Kamera teki pienet tepposet leggareiden kanssa. Oikeasti ne ei nimittäin kuultaneet polvista läpi. Tarkistin.

Ennenkuin joudan nukkumaan on tälle illalle ohjelmassa ainakin vielä blogikierros ja sitten pitäisi varailla yksi majoitushomma.

Allekirjoittanut kärsii muuten ihan järkyttävästä (kesä)laukkukuumeesta. Tästä kirjoitan myöhemmin lisää!!

Kivaa tulevaa viikoa sulle! Mun kalenteriin on buukattu yhtä sun toista menoa. Niitä rillejäkin menen sovittamaan ;)

Mites sun viikonloppu meni? Muita laukkukuumeilijoita?




Kommentit

  1. Ihanan keväiset vaatteet!
    Minä kävin vähän yössä rilluttelemassa, pitkästä aikaa. Sen kunniaksi sunnuntai menikin ihan selviytyessä. :D Joskus näinkin.
    Laukkupostausta olenkin odotellut, sitä Hullujen päivien laukun esittelyä! Minulla on laukkukaapin inventaario menossa, jostain on varmaan aika luopua, aika monta hankintaa on tullut tehtyä kevään aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos!

      Oi, yöelämä kuulostaa niin hyvälle! Toivottavasti oli super kivaa! Mä pääsen viikon päästä rilluttelemaan. JES!

      Siitä stockkan laukusta ei ole valitettavasti tulossa postausta.. palautin nimittäin sen. Me ei oltu ihan täydelliset toisillemme :D

      Poista

Lähetä kommentti