tähän piti tulla jotain muuta





Mun piti kirjoittaa otsikoksi "I´m alive" tai jotain vastaavaa. Mutta luettuani aamun uutiset Pariisin tapahtumista, se ei tuntunutkaan enää kovin sopivalta. Tuntuu ehkä vähän kornilta murista koiranpaskoista, tai omista jutuista kun maailmassa tapahtuu pahaa koko ajan. Mietin aamulla, että uskaaltaako kohta enää matkustaa mihinkään? Ensin tippui kone Egyptissä, ja nyt ammuttiin järjettömästi Pariisissa. Joskus tuntuu, että lopetan uutisten lukemisen kokonaan. Tuntuu, ettei sieltä tule kuin ahdistavia uutisia.

No, halautte ehkä tietää miksi olisin kirjoittanut I´m alive. No siksi, koska tänään on eka päivä viikkoon kun jaksan olla tolpillani. Tai mulla ei ole kuumetta. Ensi kerralla kun lähden pippaloimaan, täytyy vissiin kiinnittää huomiota lämpimään pukeutumiseen. Aikamoisen taudin sain riesakseni. Ja melko varmaa on että vielä ensi viikollakaan ei jumpalle ole asiaa. Toivottavasti pääsen edes töihin.

Kuvituksena on sekalaisia otoksia tältä päivältä. Kuvissa vilahtaa myös mun uusi laukku, jonka postipoika toi tällä viikolla (okei, on tosi tosi mautonta hehkutella uutta laukkua, ottaen huomioon maailman tapahtumat). Sovitaanko, että kerron siitä lisää ens viikolla. Tai vähän parempana ajankohtana. En ole vielä koeajanut laukkua, täällä kotioloissa kun ei kauheasti ollut käsveskalle käyttöä. Ja ei, en todellakaan olisi tarvinnut uutta laukkua. Mutta kyllähän naisella yks muovikassi talven räntäkelejä varten täytyy olla. Eiks vaan. Kuvassa vilahtaa myös meidän vaatehuoneen testijärjestely. Meillä on miehen kanssa yks idea sitä varten, ja tuo penkki on sen idean "koeversio". Avaan tätä juttua myös ihan omassa postauksessa!

Nyt mä lähden yrittämään, josko me löydettäis minityypin kanssa nukkumatti jostain. Alkais olla treffiaika!

Ihanaa lauantaita!

ps. kuvan tölkki on (alkoholiton) juomasuositus viikonlopulle! Maisteltiin tätä limpparia eilen ja aiettä oli hyvää. Just aikuseen makuun sopivaa limpparia! (ja tämä ei ole sponsoroitu mainos)

Kommentit