sunnuntain ajatuksia





Sunnuntait on mulle sellaisia haaveilu ja haahuilu päiviä. Silloin on tosi hyvää aikaa miettiä tulevaisuuden juttuja ja kotiin liittyviä asioita. Tänään olen pyöritellyt päässäni ehkä tulevaa uutta huonejärjestystä. Se on vasta syksyn juttuja se, mutta jotenkin vähän polttelee esikoisen huoneen sisustus ja siinä samalla meidän uuden makkarin sisustus. Jos siis päädytään vaihtamaan huonejärjestystä. Voihan se olla, että lapset jakavat vielä jonkun aikaa yhteisen huoneen. Katsotaan mitkä on fiilikset sen  suhteen syksyllä.

Toinen mielessä pyörinyt asia on ehdottomasti meidän eteinen. Siinä tavarakaaosta siivotessani tulin siihen tulokseen, että korisysteemi+ avohylly ei todellakaan ole lapsiperheen ratkaisu. Toimii ehkä sisustuslehdessä, mutta ei meillä (sama juttu valkoisen nojatuolin kanssa....). Kunhan se autotalli on valmis, suunnitelmissa on siirtää vierashuoneen kaapit eteiseen. Näin saadaan reilusti säilytystilaa eteiseen ja kamat siististi piiloon. Ihan inan mua harmittaa, että eteisen avaruus katoaa. Mutta, käytännöllisyys ensin. Ja kaapit mahtuu siihen kyllä ihan hyvin.

Se kolmas ajatus liittyi sohviin. Sen myötä pyöräytettiinkin taas vähän ektorpia huoneesta toiseen ja kannettiin se yksi sohva takasin... Grhm. Voitte kuvitella että mun mies ei todellakaan ollut innoissaan tästä mööpelirallista, vaikkakin lopputulos on kaikille mieleinen (paitsi se vierashuone, jonka suhteen palattiin lähtöpisteeseen).

Jeps. Kovin sisustus ja kotipainotteinen tämä postaus. Ehdin mä aamulla käydä kuopuksen kanssa vähän lenkilläkin. Melko liukkaat on kelit täälläpäin... Joten juoksukauden starttia saa odotella vielä hetken.

Nyt yhdenlaisen projektin, eli kaappien siivouksen pariin. Vähän jo aloittelin kaivelemaan esikosen kaapista vaatteita minityypille ja nyt pitäis saattaa homma finaaliin.

Bongasin muuten ihania inspis kuvia naapurimaasta... Laittelen niitä teille jakoon heti ensiviikosta!!!

Muiks!




Kommentit