Raksa update







Moikka,

niin se vaan aika vierähti ja ollaan jo sunnuntaissa. Pienimmän päiväkotireppu on pakattu ja esikoinen valmennettu olemaan pari päivää yksin kotona. Sitten hänelläkin alkaa taas koulu. Mihin se aika vaan menee? En tajua. Vastahan haaveiltiin kesästä. Ja nyt jo ollaan ihan loppusuoralla. Toki aion nauttia elokuun pimenevistä lämpimistä ilmoista. Ensi perjantaina päästään miehen kanssa ulos kaksistaan. Toivoa sopii että keli on silloin kohdillaan.

Kuvissa vilahtelee raksan tilanne. Kuvien ottamisesta tilanne on jo hieman muuttunut. Nimittäin pari pusikkoa on siirretty oikeille paikoilleen...  Ja lisäksi terassin pohjalle on laitettu soraa eli tehty pohjat (juu termit on hallussa...)Hirveä hommahan tässä vielä on. Mutta lopputulos palkitsee eittämättä. Onhan se nimittäin ihan super kiva saada auto katokseen talvella :D Odotan myös super innoissani, että päästään kunnon mööpelirallin pariin täällä sisällä. Nimittäin. Kunhan autokatos valmistuu taidetaan me sittenkin muuttaa alakertaan nukkumaan. Ja esikoinen siirtyy meidän nykyiseen makkariin. Esikoisen huoneesta saattaapi tulla kotiteatterihuone (miehen idea) ja yhdistetty vierashuone. Ihanaa kun saadaan vihdoinkin tavarat niiden oikeille paikoilleen.  Pysyittekö muuten perässä mikä huone vaihtaa paikkaa minnekkin?

Nyt taidan mennä kurkkimaan ja sovittelemaan vielä me&i:n uutta mallistoa. Hain sen eilen postista. Ja en voi muuta sanoa kuin että wau! Kunhan saan jakaa kuvia, laitan muutamat sovituskuvat tännekkin :D

Nyt muksaa sunnuntaita!



Kommentit