eräs toteutunut haave



Tähdet on tainneet olla viime aikoina varsin oikeissa asennoissa, sillä muutama pitkäaikainen haave on käynyt toteen. Yksi toteutuneista unelmista on ehdottomasti piano. Kuten tiedättekin, olen ihka oikeasta pianosta ehtinyt haaveilemaan jo kauan. Yli 10 vuotta. koskaan ei ole tullut sopivaa hetkeä sen ostamiselle. Ensin oli syynä tilanpuute ja yksi tekijä on tietenkin ollut myös raha. Pianot kun maksavat melkoisesti.
Vaan nyt sain vihdoinkin haaveen toteen. Ja kaikki kävi meille tyypilliseen tapaan äkkiä ja vähän vahingossa.  Tarina meni suunnilleen näin.
Mieheni kuuli, että lopetetulla varuskuntakerholla olisi huutokauppa ja listoilla olisi piano. Mikälie lipsahdus mieheltäni kertoa pianosta, sillä hän on ollut sitä vastaan aina... No, ehkä pieni suostuttelu auttoi. Huutokauppa päivänä kävin kurkkaamassa millainen piano oli kyseessä. Sitten vaan peukut pystyyn tuurin merkiksi. Ja kuinka ollakaan, sain huudettua tämän pianorouvan itselleni. Hintakin oli omalle ohkaiselle lompakolle passeli. Piano on paljon elämää nähnyt, se on hankittu  kerholle joskus 70-luvun lopussa... jos vain piano osaisi kertoa, olisi sillä monta tarinaa kerrottavana.

Olen niin onnellinen, että piano sai meiltä kodin. Joka kerta ( ja se on ollut usein) kun soitan pianoa, mut valtaa niin suuri onnentunne. Tätä kannatti todellakin odottaa. Toivottavasti saisin meidän lapsetkin innostumaan soitosta.  Itselläni musiikkiharrastus on kulkenut mukana yli 20 vuotta! 

Sellainen tarina se. Nyt vaan täytyy jostain hankkia läjä nuotteja jota soitella!

Pian tulossa tarinaa yhdestä toisesta toteutuneesta haaveesta. Ja niin mielelläni mä tuosta kolmannessakin teille kertoisin.. sääli vaan kun on nämä vaitiolojutut. 

Kommentit