From Santa

Heips,

ja iloista alkanutta uutta vuotta 2014!

Mites sun juhlinnat sujui? Me juhlittiin uutta vuotta ihan oman perheen kesken. Reissuja on ollut tässä viime aikoina sen verran paljon, että aika oman perheen kanssa olis just parasta. Tänään ollaankin juhlittu mun isää, täytekakun kera.

Saanhan palata vielä kerran joulujuttuihin? Lupaan pyhästi, että tämän jälkeen en hiiskahda joulusta ennen marraskuuta.

Kuten aiempinakin vuosina, myös tänä vuonna (-13) sain varsin niukasti lahjoja ihan vain itselleni. No, sain kuitenkin jotain joka on oikein oikein mieluista! Pukki oli ajatellut hetkiäni jäähallilla ja päätti lahjoa mua asianmukaisin varustein. Osui ja upposi. Rotsi on just passeli näille keleille. Ja sinne jäähalliin.




Tykään takista kovasti. Takin väri on ihanan pirteä ja niin mua. Toivon meille pitkää yhteistä tulevaisuutta!  Kuvan huivi on muuten sekin uusi. Sanotaanko vaikka, että lahja itselle. Ostin huivin ebaysta huokeaan vitosen hintaan!  Nyt laitankin rahahanat (ihan oikeasti) kiinni. Yritän olla ostamatta yhtään mitään itselleni hetkeen. katotaan kuin käy (huonosti, tiedän jo nyt)!

Huomenna onkin jännä päivä. Tuleekohan yöllä edes uni?

*pus*
post signature

Kommentit