Haavelistalla

Moikka,

kiitos ihanista kommenteista viime postaukseen. Olen ollut tällä viikolla tosi kiireinen ja aika väsynytkin. En ole vielä ehtinyt vastaaman kommentteihin, mutta teen sen heti kun kiire helpottaa. Tämä ja ensi viikko ovat tosi kiireisiä. Mutta sitten varmaan rauhoittuu :)

Piti kirjoittelemani yhdestä haaveesta, jota olen hautonut jo pitkään. Olen tässä monta monta vuotta haaveillut ihan oikeasta pianosta. Olen soittanut pianoa enemmän ja vähemmän jo parikymmentä vuotta (iik, kuulostaa tosi pitkälle ajalle). Tällä hetkellä mulla on käytössä yli 11 vuotta vanha kosketinsoitin, joka siis ei ole edes täyskokoinen. Joka kerta kun soitan sillä mietin että oikea piano olis kiva. Nykyinen kosketinsoitin on paitsi ruma, myös alimittainen (koskettimien määrä).

Nyt luulen, että pikku hiljaa voisi olla ajankohtaista totetuttaa tämä haave. Nyt kun luovutaan vierashuoneesta (meidän uusin perheenjäsen saa siitä oman huoneen), tulee piano näkyvälle paikalle.. ja siksipä haluaisinkin kunnon pelin. Olen ajatellut pianoa alakerran olkkariin, telkkarin paikalle. Alakerran telkkaria ei muutenkaan katso kukaan. Tästä ei siis koituisi mitään haittaa. En voi olla leikittelemättä ajatuksella että soitan pianoa hämärssä ja lapset laulavat mukana :D Tiedättekö sillai sisustuslehtimäisesti.

Nytpä aionkin tehdä pienen säästöspurtin ja ostaa pianon. Täytyy vaan tuo mies saada suostumaan asiaan.. Vähän olen jo saanut häntä lämpeämään.

Olen kallistunut digitaalipianon kannalle. Tämä voisi olla yksi vaihtoehto.



Nyt haluaisin kuulla sun vinkkejä pianon hankintaan. Minkälainen piano kannattaa ostaa? ja mistä? Ja varmaan pitäis liikkeessäkin käydä niitä hiplaamassa :)

Oliskohan tämä joululahja minulta minulle?
post signature

Kommentit

  1. Meillä oli kotikotona Yamahan sähköpiano ja siinä oli kyllä kaunis sointi. Tarvittaessa sai soitella kuulokkeet päässä. Mut kyllä mä silti varmaan kallistuisin oikein vanhaan pianoon ulkonäön takia. Virittäminen tietty kyllä voisi tulla kalliiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein vanha piano olisinihana ❤️❤️❤️ Mutta juurikin mietin sitä virittämistä... Sähköpianossa ei olisi sitä ongelmaa. Mutta sisustuksellisesti haluaisin oikean pianon..

      Poista

Lähetä kommentti