heinäkuu paketissa

Sinne meni heinäkuu. Mihin se aika taas meni? Juurihan me juhlittiin mun synttäreitä ja tuskailtiin viileitä kelejä. Nyt ollaan jo elokuussa. Ja ens viikolla herra kuus vee menee eskariin. En käsitä en.

Mutta heinäkuu; se oli laukkujen aikaa (2 x), saatiin nauttia useammastakin kesävieraasta ja viettää heidän kanssaan mukavia hetkiä. Ehdittiin miehen kanssa viettää hetki myös kaksin, harvinaista herkkua nykyään. Ja sitä hellettä, no sitä riitti sitten koko heinäkuun ekan viikon jälkeen (muistaakseni). Lisäksi mahdutettiin heinäkuulle myös koko perheen retki särkkikseen. Myös sisustusrintamalla tapahtui edistystä, sillä verhot on vihdoin ompelijalla. Kylläpä on mahtunut juttuja heinäkuulle. Oikein kiva kuukausi siis taasen takana.




Tänään sen sijaan. Voi jösses. Sisäinen kiukkupussini on herännyt todella henkiin. Taisin nousta jo aamulla väärällä jalalla. Sänky täynnä (pikku)väkeä, ei hyvistä yöunista ole tietoakaan... Kännykkäkaupan myyjää ei olisi asiakaspalvelu voinut kiinnostaa yhtään vähempää.. ja muutenkin niiden kanssa (kännykät) on niin eksyksissä. Lisäksi vielä jatkuva paikkojen järjestely (kokoajan kamala kaaos), eskarilaisen kiukunpuuskat. ARGH. Ihan joskus vaan kiukuttaa. Ja tänään on se päivä. NO, valoa päivään tuo illan salitreeni (spinning, täältä tullaan), tuleva viikonloppu (tiedossa kivoja juttuja) ja sokerina pohjalla reissu helsinkiin YKSIN!!! varasin just eilen juna+lentoliput. Ja olen niin tohkeissani. Mä pääsen yksin liikenteeseen. Tätä ei ole tapahtunut varmaan 6 vuoteen. Jos työreissuja ei lasketa.

Oho. Tossahan tuli jo monta positiivista juttua. Ehkä tää ei kuitenkaan oo paskempi päivä, loppupeleissä.

Miten sun heinäkuu meni? Entä mites muuten? Positiivisella fiiliksellä vai kiukutellen?


ps. kootessani kuvia tähän kollaasin, huomasin että kamera on tainnut lomailla laukussaan koko heinäkuun ajan. Lähes kaikki kuvat kun on räpsitty kännykällä. Taitaakin olla syytä panostaa hyvään kameraan kännykässä. Toinen huomio liittyi aiheisiin, auringossa löhöilyä ja vähän lisää arskaselfieitä. Taidan osata laiskottelun :D

Kommentit