LOPPU

huoh.

Nyt se on sitten ohi. Mun pätkäni kotiäitinä on tullut tänään päätökseen. Työkäsilaukku on pakattu, vaatteet katsottu ja herätyskello viritetty oikeaan aikaan. Samoin pääkoppaa olen viritellyt takaisin työmoodiin. Olo on jokseenkin haikea. Tässäkö se nyt oli? Ja samalla olen innoissani. Ihanaa päästä töihin. Saada "jotain omaa".



Jos mies ei saa puhuttua mua ympäri (= eli meille tulis kolmas lapsi jollain menetelmällä) on edessä monta monta työvuotta ilman taukoja. Sitten eläkkeellä hengataan taas kotona :D Aika haikeeta. Sanoinko jo? Ja oikeastaan aika hurjakin ajatus. Että seuraavat 25 vuotta painetaan töitä tukka putkella. Olettaen tietysti, että työpaikka pysyy jne. Öh. Ehkä kuitenkin elän nyt ihan päivä kerrallaan enkä mieti vielä eläkkeelle jäämistä. Vaikkakin, pakko myöntää, miehen kanssa välillä leikitellään ajatuksellä mitä sitten tehdään kun ollaan molemmat eläkkeellä. Kaikenlaisia vaihtoehtoja on muuten heitelty ilmaan....





No, haikeudesta hehkutukseen. Postauksen kuvituksena on yks tuoremmista hankinnoista ebaysta. Oikeastaan tämä liittyy aiheeseen, koska töihin mennessä elämä menee ikäänkuin taas uuteen järjestykseen. Ja samalla tavalla myös tavarat on syytä olla järjestyksessä. Monessa blogissa tällainen käsilaukun organisoija onkin jo vilahdellut. Enkä kyllä yhtään ihmettele miksi. On se nimittäin super kätevä kapistus. Inhoan ihan sikana kun tavarat on epäjärjestyksessä. Ja kun tykkään vaihdella laukkuja usein, on tämä senkin puolesta näppärä juttu.  Organisoija saapui postissa juuri sopivasti etelän matkaksi. Ja hyvinhän se toimi käsimatkatavaroissa. Nyt voi käyttää isojakin laukkuja, ilman että tavarat on hujan hajan. Koska olen rahankäytössä varsinainen kitupiikki, oli ebay luonteva paikka hankkia tämä "veska". Hintaa laukun organisoijalle jäi vajaat 3 eskoa. Ei lainkaan paha summa eloa merkittävästi helpottavasta keksinnöstä. Tästä voi napata vaikka hyvän lahjavinkin. Allekirjoittanut kääräisi tällaisen jo anopin pakettiin.

Nyt vielä hetkeksi telkun ääreen sluibailemaan ja sitten ajoissa nukkumaan!

Energistä uutta viikkoa!




Kommentit

  1. Ihanaa työuraa sinulle! Näin joulun alla onkin mukava aloitella :D
    Minä olen kyllä saanut tarpeekseni olla kotona ja nyt alkaa olemaan juuri oikea aika siirtyä tekemään jotain muuta. Pehmeä lasku on tammikuussa alkava työharjoittelu, siellä tulosvastuu on vielä jollain muulla!

    Tuollaisen laukun järjestäjän minäkin voisin hankkia, vaikuttaa kyllä pätevältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä joulun tienoilla on sopivasti extra vapaita! Tulee pehmeä lasku!!
      Kyllä mullekkin taisi kotona oleminen riittää! Töissä oleminen on "mun juttu" vaikken mikään uraohjus olekaan.

      Suosittelen laukun järjestäjää lämpimästi! on oikeasti kätevä kapistus!

      Poista
  2. Hah 😃 Ihmettelinkin ekaa kuvaa katsoessa, että jopas sulla on erkoinen työkäsilaukku!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti