aulan sisustusideat

Olen pyöritellyt aulan seinien väriä ja materiaalia varmaan muutaman vuoden. En siis mitenkään aktiivisesti, mutta aina välillä tulee pohdittua mikä se joku juttu olisi. Ollaan Olen miettinyt niin tapettia, paneelia (ns raakalautaseinä) kuin maaliakin.

Nyt ihan viimeisimmäksi, monesta blogista inspiroituneena, olen hurahtanut kalkkimaaliin. Mun tekis niin mieli kokeilla  harmaata tehosteseinää. Sillä kalkkimaalilla toteutettuna. Alimman kuvan harmaa + ylimmän kuvan elävä pinta olisi aika rouhea ja ihana yhdistelmä. Puhumattakaan alimman kuvan fiiliksestä. Ihana!
kuva: pinterest

kuva
kuva


Toinen hyvä vaihtoehto olisi tapetti. Pelkään vaan, että sen kanssa käy kuten viimeksi. Alakerrassahan kävi niin, että tapetti ja verhot ei sitten sopineetkaan yhteen. Ja melkovarmasti raidat sohvassa ja mun himoitsemani tapetti (alla) ei ehkä passaa yhteen.

kuvan tapetti: ellos


Pientä hidastusta tähän sisustusprojektiin tuo miehen kanssa tehty sopimus. Sovittiin nimittäin ikean kassajonossa, että tämän vuoden sisustushankinnat oli siinä (ostoskärryssä). Ennen vuodenvaihdetta on siis turha haaveilla maaleista tai tapeteista. Tai niistä harmaista pellavalakanoista. Hitto mitä pakkosaadajuttuja sitä ihminen muuten keksiikään.

Niin ja toinen homma joka vaikuttaa tähän on meidän porraskäytävä. Sillekkin pitäisi tehdä jotain ja ajattelin, että sen seinä olisi samaa materiaalia/kuosia kuin aulan seinä.

Oisko sulla jotain ideoita meidän aulaa varten? Kuvia aulan nykytilasta löytyy täältä.




Kommentit

Lähetä kommentti