Mööpelirallia/ makuuhuone









Meidän huushollissa on suoritettu Mööpelirallia viimeaikoina ihan urakalla. Tavaroita on kannettu ylös ja alas sekä paikasta toiseen hiki hatussa. Tieto uudesta perheenjäsenestä toi lisäboostia tähän hommaan. Vaikkakin jonkin sortin huonejärjestyksen muutto olisi muutenkin ollut edessä. 

Me muutettiin miehen kanssa alakerran makkariin, jossa ollaan itseasiassa nukuttu jo aiemminkin silloin kun talo oli ihan uusi. Meidän nykyinen makkari on talon pienin joten päätettiin jättää isommat huoneet lapsille. Näin jää enemmän tilaa leikeille. 

Tähän huoneeseen ei sänkyä ja lipastoa enempää mahdu. Muutaman viikon jälkeen en sinne mitään muuta ole edes kaivannut. Huoneessa kun vaan nukutaan. Viereisessä olkkarissa voi sitten lueskella jne. 

Tykkään huoneesta tosi paljon. Raakalauta seinä on edelleen tosi mieluinen! Mietinnän alla on, otetaanko nuo isot vaatekaapit pois. Ensin suunniteltiin niitä eteiseen, mutta oikeastaan ne on kivat tossa. Kunhan ylimääräiset rojut ( kaapeissa säilytetään työkaluja) saadaan pois, olisi meillä miehen kanssa tosi paljon vaatesäilytys tilaa.  Huoneeseen kuuluu myös vaatehuone, joka sekin on nyt varastona.

Sisutukseen en ajatellut ihmeemmin tehdä muutoksia. Pari vihreän (khaki) ja beigen väristä koristetyynyä ajatteli ostaa, samoin mietin muutamaa isoa petaustyynyä ( niitä sellaisia isoja ja leveitä mitä on hotellissakin). Lampuksi vaihdetaan se sama mikä meillä oli ylhäälläkin!

Tästä huoneesta tuli kertaheitolla mun suosikki! 

Kommentit

  1. Toi lautaseinä on kyllä tosi kaunis <3
    Me myös napattiin talon (toiseksi) pienin huone keväällä, sillä tosiaan siellä vaan nukutaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!! Kyllä tää pieni huone on ihan riittävä!

      Poista
  2. Tuo lautaseinä on kyllä tosi kiva!
    Ja yks ihana idea tarttuu näistä kuvista mukaan: kehyksissä olevat vauvan ensitarvikkeet ♡.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti